Kaikki kotona -hanke talkoineen

Kaikki kotona -hanke vastasi ITE-taiteilijan toiveeseen koota teokset mahdollisimman monilukuisesti savannille, Alpon omaan pihapiiriin. Vuoden 2018 ja 2019 mittaan hankkeen vetäjän Loviisa Kautiaisen johdolla on pidetty lukuisat talkoot ja saatu asiantuntevaa neuvontaa maamme parhailta ITE-taiteen tuntijoilta. Tehtäviin on kuulunut töiden sijoittelu ja esittely itse näyttelypaikalla siten, että kävijöiden on niitä helppoa lähestyä katsomaan, teosten tarpeellista kunnostusta ja tukemista unohtamatta. Tästä suunnittelusta vastasi Liisa Heikkilä-Palo. Työt on myös dokumentoitu valokuvaamalla. Tämän hankkeen yhteydessä syntyi Hella-galleriaan Keskeneräistä-näyttely, jossa oli esillä niin taiteilijan keräämää ja säilyttämää sekalaista materiaalia kuin tulevien teosten aihioita, luonnoksia ja puolivalmiita töitäkin. Näyttelystä löytyy kuvia kohdasta Hella-galleria > Äskettäisiä näyttelyitä.

Kaikki kotona -hanke vastasi ITE-taiteilijan toiveeseen koota teokset mahdollisimman monilukuisesti savannille, Alpon omaan pihapiiriin.
Klikkaamalla kuvaa näet lisää kuvia hankkeen talkoista.