Kotiseututalon historian lyhyt oppimäärä

Kauhajoen keskustassa Topeekan ja Taskilankujan kulmassa Haapala-nimisellä tontilla (no 2:795) seisova jyhkeä talo on entinen Ollonqvistin asuin- ja kauppakartano, joka on rakennettu 1882. Se liittyy yli sadan vuoden ajan monin tavoin Kauhajoen henkilö- ja elinkeinohistoriaan, mutta sillä on myös rakennushistoriallinen merkitys.

Ollonqvistit kauppiaina kolmessa polvessa

Ollonqvistit ovat vaikuttaneet Kauhajoella monin tavoin. Heistä ensimmäinen Fredrik Ollonqvist toimi Kauhajoen kappalaisena vuodesta 1843 lähtien kahdeksan vuotta. Palvelus päättyi yllättäen ja traagisesti, kun hänet ammuttiin iltamyöhällä 19. lokakuuta 1851 pappilansa portaille.

Fredrik Ollonqvistilta jäi puoliso Anna Sofia o. s. Love´n – joka kuoli seuraavana vuonna – ja yhdeksän lasta. Heistä yksi, Ernst Johan Edmund Ollonqvist (s.1842 Lavialla, k. 1896 Kauhajoella), palasi kauppiaaksi Kauhajoelle 1871. Vaasassa ja merillä vietettyjen laivuri- ja merikapteenivuosien jälkeen Ernst Johan Ollonqvist sai luvan kaupan avaamiseen Päntäneen Halkolassa. Sieltä hän muutti pian liikkeensä Ala-Marttilaan ja 1875 Uusi-Kokon taloon kirkolle. Oma liiketalon hän rakensi hyvälle paikalle keskeisten kulkuväylien risteykseen. Kauppiaana Ernst Johan Ollonqvist saavutti vankan aseman, sillä liikkeessä sai myydä mm. luvanvaraisia myrkkyjä ja värejä.

Ollonqvistin kauppakartano rakennettiin alun perin Yli-Knuuttilan tilan Keski-Knuuttilasta erotetulle Ollilan palstatilalle. Tyyliltään talo seuraileekin Yli-Knuuttilan päärakennusta, nykyistä Sanssinkartanoa, ja samoihin aikoihin rakennettuja kansakoulua ja vanhaa Äijälän pappilaa. Liiketalon kanssa suoraan kulmaan rakennettiin makasiini, joka täydensi pihapiirin tasapainoiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kauppias Ernst Johan Ollonqvistin pojista Erik Johan (s. 1872 Kauhajoella, k. 1930 Vaasassa) palasi opintojensa jälkeen isänsä liikkeeseen 1892. Isän kuoleman jälkeen liike siirtyi hänelle 1896.

Erik Johan Ollonqvist lukeutui Suomen historian venäläistämisvuosien, 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sortovuosien, aikana Kauhajoen harvalukuiseen passiivisen vastarinnan kannattajiin. Hän vastusti julkisesti mm. asevelvollisuuslakia, joka olisi velvoittanut suomalaisia palvelemaan Venäjän armeijassa. Eräässä ilmiantokirjeessä Erik Johania syytettiin asevelvollisten yllyttämisestä kutsuntalakkoon. Vaasan läänin kuvernööri Theodor Knipovitš sai poikkeusasetuksen perusteella kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovilta luvan sulkea Ollonqvistin kaupan. Tehtävän toteuttamisen hän jätti Ilmajoen kihlakunnan vt. kruununvoudin G. A. Swahnin tehtäväksi 3. kesäkuuta 1903. Erik Ollonqvist sai vihiä Swahnin aikeista ja ”myi” kiireesti liikkeensä laihialaisille kauppiaille Aappo Filanderille (Vallinmäki) ja kauppias A. Mitrofanoville (Mitro). Erik Johan Ollonqvist itse muutti Vaasaan. Kauppaa hoiti 1903–1907 Erik Ollonqvistilla apulaisena palvellut Aleksi Grönvall.

Nuorempi veli Paul Veikko Ollonqvist (s. 1881 Kauhajoella) lähti sortovuosina Amerikkaan, josta kotiutui Kauhajoelle 1908 ja ryhtyi seuraavana vuonna kauppiaaksi isänsä perustamaan liikkeeseen – samaan, josta Erik-veli oli joutunut lähtemään. Puolisonsa kanssa hän piti kauppaa kuolemaansa asti vuoteen 1922. Pojista Holger Ollonqvist (s. 1905 Amerikassa, k. 1984) jatkoi äitinsä kanssa liikettä ja oli Kauhajoen ensimmäinen taksiautoilija.

Muita liikkeenharjoittajia

Ollonqvistit myivät 1930-luvulla kiinteistön liikerakennuksineen Iisakki ja Maria Arvolalle.  Uudet omistajat pitivät päärakennuksessa kauppaa vuoteen 1948, jolloin myivät liikkeen laihialaisille Lempi ja Veikko Haapalalle. Vanhoille Ollonqvistin liikerakennuksille jäi tontti, joka rekisteröitiin uuden omistajansa mukaan Haapalaksi. Sen päärakennuksessa toimi 40-luvun lopulla ja 50-luvulla U. A. Vainionpään liike ja Säkenistön tekstiilikauppa.

Viime vuosikymmeninä rakennuksessa pitivät liikettä mm. Koukkari, Kauhajoen tavara-aitta, Ydinsähkö ja Mariza. Haapalan tilan ja Ernst Johan Ollonqvistin rakennuttaman kauppakartanon omisti 1960-luvulta lähtien Toivo Mäki-Panula, jolta Kauhajoen kunta osti kiinteistön kesällä 1998.

Kauppakartanosta Kotiseututaloksi

Kauhajoki-Seuraa kiinnosti Ollonqvistin kauppakartanon säilyttäminen ja siksi seura neuvotteli vuosituhannen alussa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen kanssa ja sai ehdollisen lupauksen kunnostustöiden rahoitustuesta. Seura teetti arkkitehtiopiskelijoilla kiinteistön kuntoarvion, mutta kaupungin kanssa ei ratkaisua löytynyt: taloa odotti purkaminen.

Helmikuussa 2002 Kauhajoki-Seura teetti arvion kauppakartanon korjauskustannuksista. Katto oli alkanut vuotaa – pelastustöille tuli kiire. Seura teki kaupungille ostotarjouksen Haapalan 0,5 ha:n tilasta rakennuksineen ja lupasi saman hinnan, jonka kunta oli siitä 1998 maksanut. Kauppaa ei tullut.

Keväällä 2002 Kauhajoen kaupunki kuitenkin palasi Ollonqvistin kauppakartanon kohtaloon uudelleen. Se tarjosi Kauhajoki-Seuralle Haapalan tilasta 800 m²:n tonttia ja Ollonqvistin päärakennusta 1 eurolla. Kaupunki katsoi, että sen osuus vanhan kauppakartanon säilyttämiseksi oli arvokkaan tontin hintainen. Kauhajoki-Seura osti tontin 12.6.2002 allekirjoitetulla kauppakirjalla ja sai korjattavakseen neljä vuotta tyhjillään rapistuneen, mutta tukevalle kivijalalle lujista hirsistä timpratun, Kauhajoen ja koko lähitienoon vanhimman liikerakennuksen.

Kauppakartanon seinien sisällä ja pihapiirissä on eletty todeksi sortovuosien ahdistava painostus, tunnettu ihanteiden ja arjen aiheuttama ristiriita, nähty talouden heilahtelujen vaikutukset liike-elämään ja koettu autoistuvan Kauhajoen kadunrakentamisen yksioikoisuus.

Vanhan kunnianarvoisan Ollonqvistin kauppakartanon kunnostustyöt kestivät 11 vuotta. Kunnostus ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisten hankkeiden kautta tullutta rahoitusta. Tukea on saatu EU-ohjelmista ja kansallisista lähteistä. Kunnostus on tehty asiaan paneutuneiden ammattimiesten taidolla ja kökkäväen talkooponnistuksin. Kauppakartanosta on tullut Kotiseututalo, jossa on jälleen liiketoimintaa, mutta myös runsaasti tilaa yhteisöjen tarpeisiin.

Liisa Ruismäki

Kauppakartanon pelastus

Kauhajoki-Seuran puheenjohtajana olin surkutellut jo pitkään suomalaisten kirkonkylien tilaa. Vanhaa on kaikkialla purettu säälimättä ja uusia liikerakennuksia tehty edistyksen merkiksi keskustoihin. Lopputulos on sekava kokoelma erityylisiä rakennuksia. Jos vanhaa historiaa on jäljellä, se on huonokuntoisena purku-uhan alla. Toisaalta on ilo nähdä vanha puurakennus keskellä kylää kunnostettuna ja toimivana. Tällainen näky on hyvin harvinainen.

Juuri tuollainen oli tilanne Kauhajoella 1990-luvun lopulla. Kunta oli kyllä kohentanut mittavalla investoinnillaan Topeekaa. Villiä länttä muistuttanut keskusraitti oli saanut huoliteltua ilmettä. Vielä haluttiin päästä eroon ”torahampaasta”, huonoon kuntoon rapistuneesta Ernst Johan Ollonqvistin 1882 rakennuttamasta kauppakartanosta, rakentaa sen tilalle uusi liiketalo ja oikaista katu. Kunta osti 1998 Toivo Mäki-Panulalta tuon vanhan Ollonqvistin, pihamakasiinin ja tontin toteuttaakseen suunnitelman. Kierrätysyhdistyksen aktiivit valittivat suunnitelmasta.

Jouduimme Kauhajoki-Seurassa päättämään, mitä teemme. Jokainen johtokunnan jäsen lausui kantansa. Lopputulos oli, että enemmistö kannatti rakennuksen kunnostamista ja suojelua. Olin myös itse tullut samaan tulokseen. On turha surkutella vanhan purkamista, jos ei itse halua toimia, kun tilanne on päällä. Samalla harteille tuli raskas vastuu. Riittävätkö rahkeet? Olimmehan vain yksi yhdistys ikääntyvine harrastajineen. Tunne oli aivan oikea. Vääntämistä oli edessä riittämiin.

Halusimme ostaa koko tontin rakennuksineen Kauhajoki-Seuralle, mutta neuvottelut olivat vaikeita. Kunnan virkamiesjohto piti päättävästi purkusuunnitelmasta kiinni, me korostimme suojeluarvoja. Lopulta keskeiset luottamusmiehet luottivat meihin ja auttoivat neuvottelut suotuisaan päätökseen. Vuonna 2002 päärakennus ja pieni tontti sen alta siirtyivät Kauhajoki-Seuran omistukseen yhden euron kauppahinnalla. Makasiini ja pääosa tontista jäi kaupungille.

Siinä meillä nyt oli talo, jonka katto vuoti. Kissanluukkujen sulkeminen ja vuotavat putket olivat lahottaneet myös alapohjan. Silloin Kuuselan Ville, yksi Kauhajoki-Seuran perustajista ja pitkän linjan liikemies, näytti miten oikea yrittäjä vastaa huutoonsa. Villellä oli selvä käsitys, että enemmiltä tuhoilta välttyäksemme vesikatto pitää kiireesti korjata. Ville hommasi miehet katolle. Hän hankki lietsot, joilla imettiin vanhat sammalet ja hiekat välikatosta, traktorin, jolla itse kärräsi rojun pois. Uutuuttaan kiiltävän saumapeltikaton alla voitiin työskennellä jo rauhallisemmin. Rahoitustakin saimme jälkikäteen. Kesällä 2003 sahattiin lahjoituksena saadut tukit. Ville hankki osaavan sahurin ja kuljetti lankut ja laudat välivarastoon. Kökkäväkeäkin oli hyvin talkoissa, erityisesti sahauksessa kun sirkkeli soi ja purut lensivät.

Puutavara tuli tarpeeseen, sillä huonokuntoinen talo piti purkaa sisältä hirrelle ja rakentaa uudelleen. Onneksi ulkolaudoitus oli kadun puolta lukuun ottamatta alkuperäisenä kunnostettavissa, samoin pääosa koristelistoista. Talosta suunniteltiin 1800–1900-luvun vaihteen tyyliä edustava kauppakartano ja yhdistysten toimipaikka, mutta sen valmistuminen oli vielä kymmenen hankkeen ja monien huolien takana.

Kesän 2004 ja alkuvuoden 2005 urakkana oli tukirakenteiden ja perustusten kunnostus sekä loputtomalta tuntuva purkaminen ja siivous. Arkkitehti Liisa Kasi oli työstänyt piirustukset valmiiksi. Ohikulkevien usko kunnostuksen etenemiseen kasvoi vuonna 2007, kun talo sai yrittäjien lahjoittamat uudet ikkunat ja ulkoverhous koristelistoineen kunnostettiin ja maalattiin.

Sisällä ja ulkonakin työlista oli pitkä. Kuistien perustukset oli korjattava, talon keskiosan perustukset tuettava, alapohjarakenne uusittava, välipohja vahvistettava, lattiat, seinät ja välipohjat koolattava ja lisäeritys laitettava ennen kuin sisäseinät saatiin levytyskuntoon. Talon yläkertaan jätettiin alkuperäistä hirsipintaa näkösälle. Lattialankut lyötiin paikoilleen ja katot paneelattiin.

Talon sisustuksen suunnitteli kokenut ammattilainen arkkitehti Janne Virtanen. Vaativatkin työt sujuivat hienosti taitavien rakentajien Pekka Kokon ja Jani Metsänrannan paneutuvassa työskentelyssä. He olivat myös kärsivällisiä Kauhajoki-Seuran väen opastajia maalaustalkoissa. Mutta sisustaminen ei ole halpaa lystiä, kuten kaikki taloa rakentaneet ja remonttia tehneet tietävät.

Rahat loppuivat. Kauhajoki-Seuran varainhoitajat olivat ostaneet aikanaan Nokian Gummitehtaan osakkeita. Nokiaksi muuttuneen yrityksen osakkeet ymmärrettiin myydä silloin, kun arvo oli vielä aika hyvä. Tämän onnekkaan sijoituksen tuotolla selvittiin pitkään. Täysin omin varoin kunnostettiin vain kahvilaksi varustettu liikehuoneisto. Muihin, yhteisöllisiin tiloihin, saatiin merkittäväksi avuksi rahoitusta EU-lähteistä, opetusministeriöltä ja Länsi-Suomen ympäristökeskukselta. Myös Kauhajoen kaupunki tuli loppuvaiheissa tueksemme tehden myönteisen päätöksen viimeisen suuren korjaustyön kuntarahoitusosuudesta. Hankkeita hoiti huolella uuttera toimintasihteerimme Mari Taimisto, ja rahoittajat luottivatkin kykyymme hoitaa asioita. Mutta lopulta ei ollut rahaa edes hankkeitten omavastuuosuuksiin.

Velaksi rakentaminen oli yhtä kova paikka kuin kiinteistön osto kunnalta. Taloa ei voinut jättää puolivalmiina tyhjilleen. Onneksi myös pankki luotti meihin, ja saimme kiinnitystä vastaan lopputöiden vaatiman lainan. Velan ottaminen lisäsi myös seuraavaa haastetta. Ei riitä, että kylän kaunistuksena on Kotiseututalo. Sen pitää tuottaa ylläpidon lisäksi myös lainanhoitokustannukset.

Kotiseututalon valmistumisen lähestyessä yhteiset intressit nuoren yrittäjäpariskunnan, Kirsi ja Mark Heidtin kanssa kohtasivat. He olivat olleet koko ajan kiinnostuneita talosta kahvilayrityksen paikkana. Korjauksen kestäessä kestämistään arvelin heidän jo päätyvän muihin ratkaisuihin, mutta yhteiseksi iloksi niin ei ehtinyt käydä. Vuokrasopimus allekirjoitettiin, ja suositussa kahvilassa kaikki saavat nauttia tarjoilusta ja Kotiseututalon sisätiloista. Kahvila on tukena myös talon yhteisöllisten tilojen käyttäjille, kuten taideyhdistyksen ylläpitämässä Hella-galleriassa kävijöille sekä ala- ja yläkerran kokous- ja juhlahuoneiden tarvitsijoille, joilta Seura perii käyttökorvauksen. Talkoilla hoidetaan talon ylläpito. Miesten talonmiesvuorot lumitöineen ovat talvella ja naisten kesällä, jolloin tärkeänä tehtävänä on pitää istutukset huoliteltuina. Välillä perussiivotaan, maalataan ja kunnostetaan. Kuluissa säästämällä selviämme raha-asioissa.

Tämä vääntö kesti viisitoista vuotta. Korjausta hidastivat hankekausien taitekohtiin tulleet viiveet. Talo vaati resursseja runsaan 800.000 euron edestä. Puolet kustannuksista saatiin erilaisina hanketukina yli kymmenestä eri hankkeesta. Loput olivat Kauhajoki-Seuran omia varoja, kökkätyötä ja pankkilainaa. Tukkipuiden, ovien, ikkunoiden tai työpanoksensa lahjoittaneiden määrä lasketaan sadoissa. Uskollisimmin talkoissa kävivät vuodesta toiseen Kauhajoki-Seuran johtokunnan jäsenet. Saavutettiinko se, mitä toivottiin? Voi sanoa, että ihmeen hyvin. Oma aktiivisin kauteni päättyi talon valmistumiseen vuonna 2012, mutta vielä Kauhajoen päivän juhlassa ja Kotiseututalon vihkiäisissä 11.8.2013 sain tilaisuuden esittää ajatukseni:

– Nyt on juhlallinen hetki kiittää talon hyväksi toimineita: lahjoittajia, kökkäväkeä, rahoittajia ja rakennustyön huolellisia suorittajia. Kiitos teille, arvoisa juhlayleisö, kun tulitte juhlaan. Kotiseututalon ovet ovat aina auki niin kaikille kauhajokelaisille kuin vieraillemmekin. Se voi olla kohtaamispaikka kahvilassa, kokouspaikka tai sukujuhlien pitopaikka yhteisöllisissä tiloissa. Tämä on meidän kaikkien Kotiseututalo, läheisten ja lämpimien ajatusten tyyssija, ilomme ja ylpeytemme aihe. Seisokoon se ryhdikkäänä seuraavat 130 vuotta antaen pohjalaistalon klassismillaan luonnetta sekä kuistien koristeellisuudella ripauksen romantiikkaakin kyläkuvaamme.

Jussi Kleemola