Yleistä

Kauhajoen kulttuurisäätiön tarkoituksena on Kauhajoen henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen sekä Kauhajokea koskevan tutkimustoiminnan tukeminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö jakaa apurahoja ja palkintoja Kauhajokea koskevan tieteellisen tutkimuksen tukemiseksi sekä Kauhajokeen liittyvän henkisen kulttuurin, kuten eri taiteenalojen, edistämiseksi siten, että apurahat myönnetään ensisijassa Kauhajoelta kotoisin tai syntyisin oleville nuorille taiteen tai tieteen harjoittajille.

Kauhajoen Kulttuurisäätiö

Keväällä 1989 Kauhajoki-Seura asetti toimikunnan, johon kuuluivat Juhani Heinonen, Jussi Kleemola, Vilho Kuuusela, Ilmari Varamäki ja Liisa Ruismäki, aloitteentekijä. Sen tehtäväksi tuli valmistella rahastoa, jonka tuotolla tuettaisiin kauhajokista kulttuuria sanan laajassa merkityksessä. Aloitetta perusteltiin seuraavasti: ”Vaasan läänissähän ei vielä ole yliopistoa ja korkeakouluopetuskin on vähäistä. Kaikista korkeakouluihin suunnatuista tutkimusrahoista saamme vain 1,8 %, vaikka asukasluku on lähes 10 % maan väkiluvusta. Tulokset näkyvät tulevaisuuden uhkakuvina: läänimme ennustetaan menettävän lähimpien vuosikymmenten aikana tuhansia työpaikkoja ja väkiluku kääntyy laskuun. Osansa tästä saa Kauhajokikin ellei jotakin tehdä.

Mitään poppakonstia suunnan muuttamiseksi ei ole. On vain työ alueemme kaikinpuoliseksi kehittämiseksi ja viihtyisyyden lisäämiseksi. Työn taustalla ovat tieto ja taito; viihtyisyyttä taas lisätään vahvistamalla kulttuurin ja vapaa-ajan palveluja, juurruttamalla ihmiset kauhajokiseen maaperään. Tietoa tarvitaan yhtä hyvin kulttuuriperinnössämme kuin tulevaisuuteen tähtäävästä elinkeinoelämästä tai ympäristön vaalimiseen liittyvistä kysymyksistä. Tieto hankitaan tutkimalla – ja se maksaa. Luova ja esittävä taide ei sekään synny ilmaiseksi, mutta muistetaan vain silloin kun tarvitaan ohjelmaa juhliin tai paikkakunnan pr-tilaisuuksiin. Tason takaamiseksi myös taide tarvitsee tukensa.”

Näine ajatuksineen Kauhajoki-Seuran edustajat lähestyivät kauhajokelaisia kesän ja syksyn 1989 aikana. Suunnitelmana oli saada kokoon huomattava peruspääoma keskeisten yhteisöjen ja yksittäisten kotiseudun ystävien kulttuuritahtoon tukeutuen.

Vastaanotto ja taustavoimat
Vuosikokouksessaan 19.4.1990 Kauhajoki-Seura saattoi todeta, että ajatus Kauhajoen kulttuurisäätiön perustamisesta oli saanut hyvin lämpimän vastaanoton. Seuralla olikin mieluisana tehtävänään luovuttaa Säätiötä varten keräämänsä varat
– lukiolaisten päivätyökeräyksen tuotto: 48.114 mk
– Kauhajoki-Seuran 40-vuotisonnitteluina saadut: 9.300 mk
– Erillisen rahankeräyksen tuotto: 24.005 mk
– korkotulot: 112 mk
yhteensä: 81.531 mk

sekä omista varoistaan 100.000 mk perustettavalle säätiölle.

Kevään kuluessa Kauhajoen kunnanvaltuusto sekä Valistus- ja Avustussäätiön hallitus päättivät kumpikin 100.000 mk:n ja Kauhajoen kirkkovaltuusto 20.000 mk:n lahjoituksesta. Kauhajokelaiset osoittivat kulttuuritahtoa yhteensä 401.531 markan edestä. Yksityisten lahjoittajien nimet on julkaistu vuoden 1990 Kauhajoen joulussa.

Perustaminen
Säätiön perustaminen sisältää runsaasti muodollisuuksia ja tiettyä juhlavuutta. Säännöt olivat perustajayhteisöjen (Kauhajoki-Seura, Kauhajoen kunta, Kauhajoen seurakunta ja Kauhajoen Valistus- ja Avustussäätiö) kokouskäsittelyssä huhti – toukokuussa vuonna 1990 ja tulivat siellä hyväksytyiksi. Tärkeä tarkoituspykälä sai seuraavan sisällön:

Kauhajoen henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen sekä Kauhajokea koskevan tutkimustoiminnan tukeminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö jakaa apurahoja ja palkintoja Kauhajokea koskevan tieteellisen tutkimuksen tukemiseksi sekä Kauhajokeen liittyvän henkisen kulttuurin, kuten eri taiteenalojen, edistämiseksi siten, että apurahat myönnetään ensisijassa Kauhajoelta kotoisin tai syntyisin oleville nuorille taiteen tai tieteen harjoittajille.

Kehitys
Kevään ja kesän 1991 kuluessa Kulttuurisäätiö sai ottaa vastaan useita lahjoituksia. Niistä suurin, erityisopettaja Inkeri Kanteleen lahjoittama 500.000 mk kasvatti pääoman miljoonaksi markaksi. Kauhajoen Säästöpankki lahjoitti 100.000 mk. Yksityisiä lahjoittajia ovat Toivo Saloranta, Väinö Järvilehto ja Kauhajoen kansalaisopiston näytelmäryhmä.

Syksyllä 1997 Kulttuurisäätiö sai kauhajokelaissyntyisen Inkeri Kanteleen testamentin, joka kasvatti säätiön varat 4 Mmk:ksi. Vaikeina taloudellisina aikoina nuoruutensa elänyt lahjoittaja halusi testamentillaan tukea opiskelevaa nuorisoa.

Kauhajoki-Seura ry lahjoitti 29.4.1998 tekemällään päätöksellä Kulttuurisäätiölle 100.000 mk:n arvosta Nokian osakkeita.

Kauhajoen sivistyslautakunta on tukenut säätiötä vuosittain.

Kauhajoki-Seura lahjoitti 14.4.2000 tekemällään päätöksellä säätiölle 500.000 mk, jonka tuotto jaetaan nuorille taiteen ja perinteen vaalijoille. Kauhajoki-Seuran rahasto on 2007 liitetty osaksi säätiön perusrahastoa.

Vuonna 2001 Kauhajoen Kulttuurisäätiö sai kaksi huomattavaa lahjoitusta.

Kauhajoen valtuusto päätti kaupungiksi tulonsa juhlakokouksessa 29. kesäkuuta 2001 lahjoittaa Kauhajoen Kulttuurisäätiölle 30.000 euroa Kauhajoen kaupunkirahaston perustamiseksi. Kaupunginhallitus ajanmukaisti lahjakirjan säännöt 16.4.2007. Kauhajoen kaupunkirahastosta jaetaan apurahoja korkeatasoisille nuorille taiteilijoille tai taiteilijaryhmille. Apuraha myönnetään vuosittain hakemuksetta yhtenä tai useampana vähintään 3000 euron apurahana.

Vilho Kuusela osoitti syntymäpäiväonnittelunsa Kulttuurisäätiön tilille Kauhajoki-Seuran rahastoon.

Isojoen Konehalli Oy lahjoitti Kulttuurisäätiölle 2018 täyttäessään 50 vuotta 25.000 € sekä onnittelurahoja 1335 €. Kauhajoen kaupunginvaltuusto täydensi 150-vuotisjuhlakokouksessaan 2.11.2018 Kaupunkirahastoa 15.000 euron lahjoituksella.

Sinikka ja Veikko Niemi-Aron stipendirahasto siirrettiin 2020 Kauhajoen Kulttuurisäätiön Vapaaseen rahastoon. Siitä myönnetään apurahoja puualan toisen asteen ja korkeakouluopintojen tukemiseen sekä tutkimukseen ja tohtorinväitökseen.

Rahastot
Vapaa rahasto, joka sisältää säätiön peruspääoman ja siihen myöhemmin tulleet lahjoitukset sekä pääomaan liitetyt Kauhajoen Säästöpankin lahjoittama KAS-rahasto, Kauhajoki-Seuran rahasto sekä Sinikka ja Veikko Niemi-Aron stipendirahasto.

Erityisrahastot:
Inkeri Kanteleen rahasto
Kauhajoen kaupunkirahasto

Kauhajoella 10.11.2022
Liisa Ruismäki
Kauhajoen Kulttuurisäätiön
puheenjohtaja

Säätiön hallituksen puheenjohtaja
Liisa Ruismäki
puh. 040 554 7922
liisa.ruismaki(a)kolumbus.fi

asiamies
Ann-Kristin Kuja-Kyyny
puh. 040 847 5982
tiina.kuja-kyyny@evl.fi